Miksi sijoitan virtuaalivaluuttoihin!

Julkisuudessa on aiheesta kirjoitettu paljon ja vuodesta 2016 alkaen on tämä menestystarina saanut suurta huomiota julkisuudessa, koska nyt tällä kertaa ”eräitä rohkeita sijoittajia on palkittu ruhtinaallisesti”? Vuosituotot ovat olleet jopa yli 200 % tai peräti yli 300 % vuosi? Uskomattomalta tuntuu, mutta lienee faktaa?

Johdanto asiaan lienee useimmille kuitenkin aiheellista, seuraavassa linkissä on eräitä lainauksia 5.3.2021 julkaistusta jutusta. Lue juttu tästä »

Bitcoin on nopeiten kehittyvä omaisuusluokka”

”Kesti 50 vuotta ennen kuin puhelimelle saatiin 50 miljoonaa käyttäjää, televisiolla meni 22 vuotta ja internetillä 7 vuotta. Helmikuussa 2021 Bitcoinin käyttäjämäärien arviot vaihtelevat 50 – 100 miljoonaa välillä. Innovaatiot leviävät yhteiskunnassa aina vain nopeammin. Kuten kaikkien aiempien merkittävien innovaatioiden on Bitcoinin käytävä läpi kriitikoiden vastustus ennen kuin se hyväksytään itsestäänselvyytenä.”

”Vuodesta 2016 sijoittaja on voinut yli 100-kertaistaa euromääräisen sijoituksensa arvon omistaessaan Bitcoinia. Vuodet pitävät sisällään suuria nousu-  ja laskumarkkinoita, mutta selvää on, että tähän mennessä Bitcoin on palkinnut kärsivälliset omistajansa. Inflaatiohuolten noustessa yhä useampi merkittävä sijoittaja on ryhtynyt omistamaan Bitcoinia.”

”Käyttäjämäärien kasvun lisäksi Bitcoin saavutti helmikuussa merkittävän 1 biljoonan dollarin markkina-arvon. Citibank raportissaan nostaa Bitcoinin viimeaikojen suurimmaksi muutokseksi sen imagon kehittymisen kuluttajakeskeisestä kohteesta omaisuusluokaksi, joka kiinnostaa myös institutionaalisia sijoittajia. Näkökulmaa tukee se, että Bitcoinin ympärille on rakentunut merkittävä ekosysteemi, joka pitää sisällään muun muassa pörssejä, korko- ja lainauspalveluita, rahansiirtopalveluita sekä säilytyspalveluita. ”

 

”Vain vuosikymmenessä se on saanut tuekseen suursijoittajia sekä instituutioita samalla kun lainsäätäjät ovat ryhtyneet tarkastelemaan sille sopivia säätelyitä ja valtion hallinnot sekä keskuspankit ovat kilpailun myötä alkaneet kehittämään omia digitaalisia valuuttaratkaisuitaan.

Bitcoin on rahan teknologia, joka palkitsee omistajansa.

“Bitcoin on uusi rahajärjestelmä, joka on avoin, globaali, julkinen ja rajaton. Emme usein pääse todistamaan uuden rahajärjestelmän kehittymistä. Bitcoin tarkoittaa eri asioita eri ihmisille, mutta itsessään Bitcoin on varallisuutta, jolla on hyvän sekä kovan rahan ominaisuudet.” – Johtaja Juri Bulovic, Fidelity”

 

”Bitcoin on ensimmäinen arvon säilyttäjä, jonka tuotanto ei muutu lainkaan kasvaneen kysynnän myötä. Bitcoin kannustaa säästämään tulevaisuuden varalta ja investoimaan viisaasti. Tämä johtuu siitä, että Bitcoin rahajärjestelmänä ei pohjaudu velkaan tai ainaisesti kasvavaan rahavarantoon. Bitcoineja omassa lompakossa omistaessa et myöskään altistu vastapuoliriskille laisinkaan. [2]

 

”Sen lisäksi, että Bitcoin on tuonut sijoittajille kymmenen vuoden aikana keskimäärin yli 200 % vuosittaista arvon kasvua on se myös lisännyt portfoliossa omaisuusluokkien välistä hajautusta.

Kirjoittajan mielipide on, että epävarmassa ja nopeasti muuttuvassa maailmassa, jossa digitaalisuus sekä globaalit järjestelmät ovat arkipäivää olisi sijoittajana piittaamattomuutta jättää oma allokaatio Bitcoinin suhteen nollaan.”

 

Oma kokemukseni puoltaa eräisiin virtuaalivaluutoihin sijoittamista seuraavista syistä:

  1. näitä valuuttoja ei voida väärentää, koska tuhansia tietokoneita valvoo systeemiä, niiden monimutkaisia lohkoketjuja, johon valuutta perustuu
  2. tunnetuimmat ja parhaimmat suurista virtulaalivaluutoista saattavat parhaimmillaan toimia inflaatiosuojina?
  3. osa näistä luutoista saattavat tuottaa taitaville sijoittajille hyviä tuottoja
  4. monet isot instituutiot ovat viime aikoina hyväksyneet eräitä virtuaaalivaluuttoja sijoituskohteiksi ja niitä aletaan vähitellen pitää luotettavina kaupankäynnin kohteina
  5. eräät isoa riskiä sietävät sijoittajat saattavat pitää virtuaalivaluutoita ”unelmiensa” ratkaisuna, kun on kyse kiinnostavista äkkirikastumisen keinoista

 

Virtuaalivaluutoihin sijoittamisessa saattaa olla myös isoja riskejä ja ongelmia, joita ei pidä vähätellä:

  1. Suuri ongelma on näiden valuutoiden suuri ja nopea hintavaihtelu, joka saattaa olla hyvin vaikeaa hallita kokemattomille tai aloitteleville sijoittajille?
  2. Virtuaaliluuttakauppa ei sovi kokemattomille sijoittajille ilman perusteellista perehtymistä sijoittamisen ja kaupankäynnin perusasioihin.
  3. Tuhansista virtuaalivaluutoista eivät monetkaan ole sijoittajien kannalta kiinnostavia, koska ne eivät välttämättä kiinnosta ”tavallisia” sijoittajia, ja ovat tämän vuoksi muita isoriskisempiä kaupankäynnin vähäisen määrän tai isompien kulujen takia
  4. Valuuttakaupassa tuotteiden suuri hintavaihtelu saattaa aiheuttaa ongelmia ”heikkohermoisille” sijoittajille ja pilata sijoittamisen ilon totaalisesti
  5. Valuuttakaupassa on yleensä enemmän häviäjiä kuin voittajia
  6. Valuuttakauppa on yleensä ollut nollasummapeliä, jossa voitolle pääsy on vaikeaa
  7. Perinteinen osake- ja osinkosijoittaja ei yleensä luota näihin ”avaruudesta” temmattuihin valuutoihin, vaan pitää valtioiden valuuttoja varmempina sijoituskohteina
  8. Uusienkaan valuutoiden ”takana” ei ole kunnon kassavirtaa, joka on hyvän sijoituksen tai yrityksen menestyksen takana

  

    tapio.haavisto@siop.fi   20.3.2021

sijoitusneuvoja    www.siop.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Sijoitussuunnitelmilla menestystä sijoitusmarkkinoilla

Yleistä Sijoita vain niitä varoja, joita ei tarvitse päivittäisessä elämässä. Säännöllinen sijoittaminen on suositeltava strategia. Sijoita useimmiten kuukausittain tai silloin kun on ylimääräistä. Säännöllinen sijoittaminen vähentää ajoitusriskiä eli sijoitusajankohdan mahdollisesti…

Lue lisää »

Hajauttaminen eräänä sijoittajan haasteena

Kokeneetkin sijoittajat saattavat käsittää hajauttamisen hyödyntämisen oudosti . Siitä usein todetaan, että ”hajautus on ainoa ilmainen lounas, jonka sijoittaja voi nauttia”. Tämä saattaa toki olla tottakin, mutta asia ei ole…

Lue lisää »

Salkun arvio ja sijoitussuunnitelmat

[table id=5 /] Sijoittajan osaaminen ja strategiat [table id=6 /]

Lue lisää »

info@siop.fi
Turuntie 26-30 B 29, 13130 Hämeenlinna
0
    0
    Ostoskorisi
    Ostoskorisi on tyhjä!Kauppaan