Yli miljoona suomalaista on löytänyt syyn aloittaa osakesäästäminen

Sijoittajan tulos selviää aina jälkikäteen, koska tulos tehdään vasta kun sijoitus on realisoitu.  Mitä pidempään olet mukana, sen varmemmin pääset voitolle. Sijoittaja tarvitsee kärsivällisyyttä jotta aika saada tehdä työtään. Osakesijoittaja pyrkii suojautumaan inflaatiota vastaan. Suurin osa tuotoista tulee osingoista ja vaihteleva osuus osakkeiden arvon noususta. Keskimäärin tuotto-odotus on noin 4 – 6 % vuosittain, mikä vastaa yritysten arvon vuosittaista nousua tai kassavirtaa.

Alkaville sijoittajille suosittelen 10 – 15 vuoden pituista jaksoa sijoittamiseen, sillä mitä enemmän vuosia on takana sen varmemmin pääsee voitolle suhdannetilanteista riippumatta.

Internetistä löytyy erittäin hyvä opas osakesijoittamista harkitseville, nimittäin Pörssisäätiön (www.porssisaatio.fi) julkaisema Osakeopas – perustiedot osakesäästämisestä.

Kannattaa ehkä lukea lisäksi muutama kirja, kuten esimerkiksi: Kim Lindströmin ”Menesty osakesijoittajana”. Näistä kirjoista löytyy erilaisia strategioita eli selviytymistapoja. Keskeisin strategia osakkeilla on osinkojen keruu, joka samalla pitää sijoittajan pienempiriskisissä osakkeissa. Kirjoista löytyy hyviä ohjeita ja ajatuksia vastaisen varalle sekä hyviä nettiosoitteita jatkotutkimuksia varten. Vanhempaa perua ja hyvin tunnettuja ovat sijoittajaguru Seppo Saarion kirjat, kuten ”Miten sijoitan pörssiosakkeisiin”.

Kirjoja lukemalla voi päästä alkuun, mutta tietoja kannattaa ehdottomasti syventää osallistumalla koulutukseen ja hakeutumalla mukaan paikallisten osakesijoittajien ryhmään osoitteesta osakeliitto.fi.  Internetistä löytyy runsaasti asiaa koskevaa tietoa, mutta käytännön kokemusta saa vain tekemällä eli oikeasti sijoittamalla. Ei jalkapalloakaan opi pelaamaan katsomosta käsin, vaan on mentävä itse pelikentälle harjoittelemaan. Sama pätee myös sijoittamiseen.

Googlettamalla löytyy tietoa parhaimmin. Hakusanoja ovat esimerkiksi: sijoittajakoulutus, sijoitusneuvonta, sijoituskurssi. Kyseessä on melko vaativa harrastus. Suosittelen vasta-alkajille alan kurssin käymistä joko netissä tai jossain ryhmässä.

Varsinainen tekeminen alkaa siten, että avaa arvo-osuustilin joko nykyisessä pankissasi tai sitten näkee vaivaa ottamalla selvää kilpailevista vaihtoehdoista. On olemassa sijoittamiseen erikoistuneita ”nettipankkeja”, joiden palvelut korkeatasoisia. Googlettamalla löytyy vaihtoehtoja ja eri palveluiden vertailuja. Edullinen hinta on keskeinen valintakriteeri, mutta lisäksi pitäisi osakesalkun säilytyskulujen olla mieluiten nolla kuin enemmän!

Kannattaa myös pohtia ”pelikaverin” etsimistä. Suosittelen myös vasta-alkajille tukeutumista ammattilaisen apuun. Sellaisen voi löytää netistä esimerkiksi sanoilla sijoitusneuvonta tai sijoitusneuvoja. Ammattilaisen kanssa alku on turvallisempaa ja kuka tahansa voi näin välttyä pahimmilta virheiltä ja karikoilta.

Sijoitusten alkamiselle on sopiva aika nyt eli aina, kun ilmoittaudut esimerkiksi Suomen Sijoittajaopastuksen järjestämälle säästäjä-sijoittajan peruskurssille viikonloppuisin eri oppilaitoksissa tai kotona netin ääressä yksilölliselle peruskurssillemme. Lähetä sähköpostia, niin saat tiedot tulossa olevista kursseistamme: info(at)siop.fi


 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Vastuullinen sijoittaminen käytännön näkökulmasta

Perinteinen sijoittaja innostuu vastuullisesta sijoittamisesta sillä, se yleensä tuottaa paremmin tai ainakin yhtä hyvin kuin perinteinen sijoittaminen! Lisäksi suuret instituutiot suosivat vastuullista sijoittamista, joten ne yleensä kasvattavat rahavirtoja näihin kohteisiin.…

Lue lisää »

Sijoittajan sudenkuopat 2019

Sijoittajan suurin riski on sijoittaja itse! Nimittäin hän ei yleensä tunne riittävästi itseään, vaan odottaa malttamattomana vain sitä, mihin voisi sijoittaa rahansa mahdollisimman suurella tuotolla! Kaikkihan tietävät, että suuret tuotot…

Lue lisää »

Aloittelevan sijoittajan perusasiat

Sijoituskirjoja lukiessa saattaa saada sellaisen käsityksen, että lukemalla 4-5 kirjaa  ja pankkien sivuja selailtuaan voisi alkaa sijoittajaksi? Ehkä tavallisin houkutus tulee kuitenkin vastaan pankin tiskillä, kun pankin ihminen alkaa kertoa…

Lue lisää »

info@siop.fi
Turuntie 26-30 B 29, 13130 Hämeenlinna